Yhteystiedot

Kansanedustaja Risto Kalliorinne:
risto.kalliorinne@eduskunta.fi
puh. 050 5120 477

Avustaja Harri Ylönen:
harri.ylonen@eduskunta.fi
puh. 050 5741676

Kirjoitettua

10.5.2012
Pohjoista elinvoimaa -kolumni
Lue lisää » 3.5.2012
Vappupuheeni Kemissä
Lue lisää » 18.4.2012
Kirjallinen kysymys: Vähävaraisten lasten harrastusseteli
Lue lisää »

Blogini

Vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä

Torstai 3.5.2012 klo 12:57


Keskiviikko iltana sain kunnian olla puolustusvoiman komentajan vieraana. Tarjolla oli ajankohtaista infoa puolustusvoimien tilanteesta säästöpaineiden keskellä ja myöhemmin myös paistettua siikaa.
 Paikalla oli eduskunnan puolustusvaliokunta, hallinto- ja turvallisuusjaosto sekä kenraaleja eri vastuualueilta. Jos varusmiehenä olisi joutunut tuollaiseen seuraan, niin varmasti olisi sydän hakannut ja kädet tärisseet kenraalien keskellä istuessa. Johonkin on kuitenkin tuo herrojen kunnioitus karissut vuosien varrella ja suhtautuminen on jo varsin arkista ja luontevaa.


Tilaisuudessa puhutti puolustusvoimasäästöjen ohella vapaaehtoisen maanpuolustustyön tilanne. Olen hieman ihmetellen seurannut eduskunnassa monen edustajan puheita, jonka mukaan tällä vapaaehtoistyöllä jotenkin korvattaisiin puolustusvoimien säästöistä aiheutuvia lakkauttamisia, irtisanomisia ja kertausharjoitusten vähenemisiä.

 
Oma käsitykseni on, että vapaaehtoinen maanpuolustustyö on todellisuudessa lähinnä valtion kustantamaa ikääntyneiden isänmaallisten kansalaisten kerho- ja virkistystoimintaa, jolle ei ole nykyaikaisessa sodankäynnissä mitään todellista käyttöä. Yhä teknillistyvässä ja enemmän osaamista ja liikkuvuutta vaativassa sodankäynnissä yli-ikäiset reserviläiset olisivat lähinnä tykinruokaa tai hyödyksi korkeintaan jossain huoltotehtävissä rintaman takana. Tämän vuoksi ihmettelenkin, että miksi rahaa käytetään tähän ”maanpuolustuskerhoiluun” ja miten niin moni kansanedustaja oikeasti vielä aidosti uskoo tämän toiminnan merkittävyyteen rajojemme turvaajana?


Onneksi sodanuhka on kuitenkin olematon ja se helpottaa tätäkin spekulointia. Nykyajan turvallisuusuhat liittyvät lähinnä terrorismiin, rikollisuuteen, ympäristötuhoihin, hallitsemattomiin pakolaisvirtoihin tai tietoverkkohyökkäyksiin. Yhteistä näille uhille on, että ne eivät vähene yhtään sotaharjoituksilla, toteutettiin niitä sitten vapaaehtoisesti tai pakollisilla palvelukseenastumismääräyksillä

Ei kommentteja.

Kalliorinteeltä -blogi

Keskiviikko 25.4.2012 klo 16:44

Ikäihmiset eduskunnassa ja vanhuspalvelulaki

 Viime viikolla tuli täyteen tasan vuosi kansanedustajana. Sain kunnian viettää tuota ”vuosipäivää” niin, että vieraikseni eduskuntaan saapui isäni Tauno, appiukkoni Arvi ja anoppini Elsa. Virkeän vierailijajoukon keski-ikä on jo yli kahdeksankymmenen, mutta siitä huolimatta virtaa riitti kiertää katselemassa eduskuntaa, jututtaa kuppilassa kansanedustajia ja seurata eduskunnan kyselytuntia.
Kyselytunnilla suurimmaksi asiaksi nousi vanhuspalvelulaki. Vasemmisto on ajanut tuota lakia aktiivisesti jo vuodesta 2004 saakka ja nyt se viimein on toteutumassa. Laki on suuri edistysaskel ja sen avulla yritetään saada parannusta nykytilanteeseen, jossa vanhuspalvelujen saatavuus ja laatu vaihtelee aivan liikaa eri kuntien välillä. Kansalaiset ovat siis eriarvoisessa tilanteessa, koska kunnan päättäjien arvomaailma ja taloustilanne voivat estää palvelujen saannin vaikka tarve olisi kova.

Hallitus alkaa nyt käsittelemään vanhuspalvelulakia. Vasemmisto pyrkii omalla toiminnallaan vaikuttamaan, jotta lakiluonnos paranee vielä ”poliittisessa prosessissa”. Erityisesti yritämme saada lisättyä lakiin sisältöä, jolla säädellään ja vaikutetaan vanhuspalvelujen henkilöstön määrään. Riittävä henkilöstömäärä ja henkilöstön osaaminen ovat keskeisiä tekijöitä vanhuspalvelujen laatutekijöitä ja siksi kamppailemme tosissaan lakiluonnoksen parantamiseksi.

Ei kommentteja.

Finnairin bonukset takaisin

Tiistai 3.4.2012 klo 10:36

Finnairin bonukset takaisin ja pelisäännöt kuntoon

 Finnairin hallituksen johdolleen myöntämät 2,7 miljoonan euron lisäbonukset pelkästään töissä pysymisestä sotivat rajusti kansalaisten oikeustajua vastaan. Samaan aikaan kun bonuksista vuonna 2009 päätettiin, työntekijät kävivät tiukkaa kamppailua omista työsuhteistaan. Työntekijäryhmät suostuivat satojen miljoonien säästöihin kantaakseen oman vastuunsa yhtiön tulevaisuudesta. Sen sijaan rajusti tappiollisen yhtiön johdolle myöntämät bonukset salattiin ja laitettiin maksuun kaikessa hiljaisuudessa.

 

Lue lisää »

Ei kommentteja. Avainsanat: finnair, bonukset, omistajaohjauksen pelisäännöt

Presidentinvaaleihin tarvitaan vasemmistolainen ja punavihreä vaihtoehto

Torstai 15.12.2011 klo 14:33

Vasemmistoliitto asetti pitkästä aikaa oman ehdokkaansa tuleviin presidentinvaaleihin. Edellisen kerran ehdokkaamme oli Claes Andersson vuonna 1994 ja tuolloin vaalien toisella kierroksella puolue asettui Martti Ahtisaaren taakse hyvin tuloksin. Seuraavissa vaaleissa Vasemmistoliitto on ollut suoraan Suomen tasavallan presidentin, Tarja Halosen tukena vaalien alusta saakka. Meidän kokemuksemme ja ajatuksemme on ollut, että Halonen on presidentin tehtävässä edustanut hienosti myös meidän arvomaailmaamme.

Nyt tilanne on muuttunut. Halonen siirtyy kahden kauden jälkeen eläkkeelle tehtävästä ja sen myötä presidentinvaalien asetelma on muuttunut täysin.

Lue lisää »

Ei kommentteja.

Tapaus Halla-aho

Tiistai 2.8.2011

Eilen Yle-Uutiset soitteli hallintovaliokunnan jäsenille ja kyseli, että pitäisikö valiokunnan pj. Jussi Halla-Aho vaihtaa. Varmaan monen kansalaisen mielestä pitäisi, mutta demokraattisessa järjestelmässä asia ei ole ihan yksinkertainen. Puolueiden välisissä neuvotteluissa hallintovaliokunnan pj:n paikka on sovittu perussuomalaisille ja tämän sopimuksen mukaan he ovat valinneet ryhmässään tehtävään Halla-Ahon, jonka taas kansalaiset ovat vapaissa vaaleissa halunneet eduskuntaan. Kesäkuun lopussa eduskunta sitten nimesikin valiokunnan puheenjohtajaksi persujen ehdokkaan ja päätös oli yksimielinen.

Käytännössä hallintovaliokunta ole vielä tehnyt muuta kuin järjestäytynyt. Mitään maahanmuuttoon liittyviä lakeja ei ole käsitelty ja näin ollen valiokunnan toiminnasta ei voi löytää perusteita kokoonpanon muuttamiseksi.

Jotenkin tuntuu, että media luulee valiokunnan pj:llä olevan kovastikin valtaa. Todellisuus on, että oppositiopuolueen edustaja ei kykene juurikaan vaikuttamaan eduskunnan päätöksiin, vaikka olisikin valiokunnan puheenjohtaja. Käytännössä meillä hallituspuolueiden edustajilla on kaikissa valiokunnissa enemmistö ja voimme halutessamme äänestellä nurin kaikki oppositiosta tulleet esitykset. Näin tulee käymään myös hallintovaliokunnassa, jos ja kun valiokunnan puheenjohtaja pyrkii saamaan rasistisia ja muukalaisvihamielisiä ajatuksiaan osaksi suomalaista lainsäädäntöä.

Eli Nou hätä. Tapaus ”Halla-Aho hallintovaliokunnassa” on mainettaan suurempi juttu ja suomalaisten ei tarvitse pelätä, että yksi mies kykenee mihinkään muuhun kuin eriäviin mielipiteisiin hävittyjen äänestysten jälkeen. Puheenjohtajallakin on vain yksi ääni ja valiokunnassa on onneksi 17 jäsentä, joista suurin osa on avoimen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan kannattajia.

7 kommenttia . Avainsanat: kansanedustaja, kalliorinne, halla-aho

Katsaus Kalliorinteen asiatakuuseen ja hallitusohjelman linjauksiin

Torstai 7.7.2011 klo 12:49

Nyt on aika luoda alkaneen heinäkuun kunniaksi ensimmäinen kattava katsaus siihen, miten vaaleissa tavoitteiksi ”kansanedustajan asiatakuussa” asetettuja asioita on edistetty valtiollisessa päätöksenteossa Vasemmistoliiton ollessa nyt vaikuttamassa asioihin hallituksessa. Edellinen bloggaukseni jo käsitteli samaa aihepiiriä, mutta tässä pitempi ja seikkaperäisempi versio asian osalta. Kun tuli innostuttua…

Voin rehellisesti kirjoittaa, että noin 900 ihmisen allekirjoittaneelle kyselyssä ennen vaaleja asettamat tavoitteet ovat toteutuneet vähintään kohtuullisella tavalla. Tähän vaalitavoitekyselyyn saattoi vastata joko lähettämällä perinteisen postikortin tai vastaamalla kyselyyn näillä http://www.ristokalliorinne.fi – verkkosivuilla. Näitä asioita vietiin myös Säätytalolla eteenpäin vahvoilla äänenpainoilla.

Mitä on siis tapahtunut? Vastaus on pitkä: armeijalta siirretään 200 miljoonaa ja yritystuista 100 miljoonaa perusturvaan, pääomatuloverotusta nostetaan, veronalennukset tulevat pienituloisille, harmaaseen talouteen puututaan tiukalla otteella, Suomi jää edelleenkin sotaliitto Naton ulkopuolelle, valmistautuu poistumaan Afganistanin sotilasoperaatiosta ja ara-tuotettujen asuntojen vuokria lasketaan. Ja tuossa on vain muutama poiminta 89-sivuisesta hallitusohjelmasta. Kaikkia vaaliohjelmamme asioita emme saaneet mukaan hallitusohjelmaan, mutta niiden osalta työ edelleen jatkuu.

Olen nimittäin sitä mieltä, että meidän ei passaa odotella siihen asti, että vaali-iltana Vasemmistoliiton kannatuspylpyrä nousisi yli 50 prosentin. Mutta kovin huonona en pidä esimerkiksi sitä, että EK ja muut suurpääomaa lähellä olevat putiikit ovat tuominneet useammassakin kannanotossaan tulevan hallituksen painopistealueet jyrkin sanankääntein ;)

Hallitusohjelmassa olevat asiat eivät tietenkään ole Risto Kalliorinteen eivätkä edes Vasemmistoliiton yksin päättämiä linjanvetoja, mutta vahvan ja ihmisläheisen, köyhyyttä vähentävän leiman olemme ”sixpack”-hallituksen ohjelmaan lyöneet.

Alla olevat vaalitavoitteet asetettiin ”kansanedustajan asiatakuu” – kyselyssä tässä alla olevassa järjestyksessä minulle tärkeiksi asioiksi vietäväksi eteenpäin. Perusturva oli siis tärkeydessä numero ykkönen ja ilmastolaki oli numero kymppi.

Asiatakuun toteuman esittely on pitkä ja perusteellinen. Eikä työ hallitusohjelman rustaamiseen lopu, vaan se jatkuu esimerkiksi budjettialoitteiden, kirjallisten kysymysten ja muun vaikuttamisen osalta. Esimerkiksi liikennehankkeiden edistämiseksi on allekirjoittaneella suhteellisen mutkaton väylä, koska puoluetoveri ja vaalipiirikollega Merja Kyllösellä on raskas, vastuullinen ja vaikutusvaltainen liikenneministerin salkku. Mutta ei muuta kuin katsomaan miten Kalliorinteen antama ”kansanedustajan asiatakuu” toteutuu:

1. Perusturva 750 euroon.

Aivan tähän ei päästy, mutta perusturvan taso kohoaa kaikkinensa enemmän kuin 35 vuoteen. Työmarkkinatukeen ja peruspäivärahaan tulee 100 euron kuukausittainen tasokorotus. Myös opintotuki sidotaan tämän hallituksen aikana indeksiin, joten se ei enää jää inflaation jyrsittäväksi elinkustannuksien noustessa. Myös toimeentulotukea parannetaan 25 eurolla ja yksinhuoltajien toimeentulotukea vielä tätä enemmän.

Myös asumistukea parannetaan monella tavalla. Eläkeindeksien oikeudenmukaisuutta selvittämään asetetaan työryhmä ja asiaan tullaan palaamaan hallituskauden aikana. Tämän lisäksi osittaista hoitorahaa korotetaan.

Päivänselvää on, että näiden kaikkien summien ja korotuksien olisi oltava suurempia. Kaikkia hyviä asioita emme saaneet kirjattua papereihin, vaikka kuinka yritimme niitä runnoa hallitusneuvotteluissa lävitse. Esimerkiksi työmarkkinatuen tarveharkinnan poistoa vaadimme loppuun asti, mutta sille ei tullut valitettavasti mistään suunnasta kannatusta.

Perusturvaan suunnataan yhteensä 335 miljoonan euron parannukset tulevalla hallituskaudella. Ja muita hyviä asioita olemme saaneet myös tehtyä tässä asiassa, koska tulevaisuudessa vanhusten palveluasumisen asiakasmaksuja kohtuullistetaan ja kaikille taataan vähimmäiskäyttövara samaan malliin kuin laitosasumisessa. Se ei tiedä suurta rahallista edistysaskelta, mutta pienistä puroista tulee suurempi virta ja tulevaisuudessa otetaan lisää harppauksia eteenpäin pienituloisten aseman korjaamisessa.

Kaikkiaan perusturvan kohentaminen kertaheitolla on siis suurempi kuin liki koko Kalliorinteen 39 vuotisen elämän aikana on tehty. Ja esimerkiksi työmarkkinatuen ja peruspäivärahan korotukset ovat siis todellakin aitoja tasokorotuksia, koska etuudet on sidottu indeksiin.

2. Nuorisotyöttömyys alas

Nuorisotyöttömyyden parantamiseksi tehtiin hartiavoimin töitä Säätytalolla. Pitkälti Vasemmiston ansiosta Suomeen tulee esimerkiksi allekirjoittaneen ennen vaaleja esittämä nuorten yhteiskuntakuu, jossa KAIKKI alle 25-vuotiaat nuoret ja alle 30-vuotiaat vastavalmistuneet saavat työ- tai harjoittelupaikan kolme kuukautta työttömyydestä.

Tämä on todella kova ja urauurtava saavutus, jota kelpaa esitellä. Se tarjoaa jokaiselle nuorelle erittäin hyvän mahdollisuuden pysyä kiinni elämässä ja päästä irti mahdollisesta syrjäytymiskierteestä.

Lisäksi ensi töikseen hallitus antaa nyt lisäbudjetin, jossa rahat menevät eritoten nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyyden laskemiseen, joten asiaan suhtaudutaan kaikella vakavuudella. Eikä unohtaa passaa myös isoja päätöksiä harmaan talouden vähentämiseksi, koska ne parantavat nuorten tilannetta työelämässä linssiin viilaamisen mahdollisuuksien häiventyessä.

3. Maksuton koulutus

Nykyinen tilanne säilyy. Eli yksinkertaisesti selvää on, että pyrkimykset koulutusbisneksestä tyrmättiin.

4. Eläkeikä 63 vuotta

Nykyinen tilanne säilyy. Suomessa voi siis jatkossakin jäädä joustavasti vanhuuseläkkeelle 63-68 –vuoden ikäisenä, joten kyseessä on aivan yksiselitteinen juttu.

5. Alle 10 000 euron vuositulot verottomiksi

Aivan näin ei tilanne seuraavan hallituskaudenkaan jälkeen ole, mutta pienituloisten asemaa verotuksessa parannetaan korottamalla kunnallisverotuksen perusvähennystä 2250 eurosta 2820 euroon ja korottamalla työtulovähennyksen enimmäismäärää 740 eurosta 830 euroon.

Sen sijaan rikkaiden verotusta tiukennetaan monella tavalla ja näin rahoitetaan esimerkiksi yllämainittuja perusturvan korotuksia. Muutama esimerkki kyseisistä tiukennuksista: pääomatuloverotuksen keskitaso nousee 30 prosenttiin ja suurten pääomatulojen verotus vielä tätä enemmän 32 prosenttiin.

Myös suurten perintöjen ja lahjojen verotus kiristyy ja korvaa näin osittain aiemmin poistetun varallisuusveron. Eikä kovin huono asia ole sekään, että esimerkiksi ydinvoimalla rahaa tahkonneiden firmojen ansiottomasti saatuja päästökauppavoittoja verotetaan tulevaisuudessa ns. windfall-verolla.

Kaiken kaikkiaan verotukseen tulee nyt ohjenuoraksi oikeudenmukaisuus. Edelleenkään se ei ole täydellinen järjestelmä, mutta nämäkin ratkaisut ovat toki vain väliaikaisia ja viilattavissa myös yhä parempaan suuntaan ;)

6. Naton ulkopuolella pysyminen

Tästä on yksiselitteisen selvä ja selittelyn tarvetta jättämätön linjaus hallitusohjelmassa, joka kuuluu ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.”. Lisäksi Suomi valmistautuu muuttamaan Afganistanin-operaatiotaan siviililähtöiseksi toiminnaksi.

7. Terveyskeskukset maksuttomiksi

Vielä tähän tavoitteeseen ei päästy, mutta selvää on se, että hallituksen käynnistäessä ohjelmansa mukaisen poikkihallinnollisen, köyhyyttä ja terveysongelmia vähentävän toimenpideohjelman asia käsitellään perinpohjaisella vakavuudella. Terveyserot ovat Suomessa kasvaneet liian suuriksi, joten niitä on kavennettava. Osansa tässä on myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenne- ja rahoitusuudistuksella, jolla vahvistetaan perusterveydenhuoltoa.

Eli tarkoituksena on nyt puuttua entistä aiemmin terveysongelmiin ja ennaltaehkäistä ne. Kallista erikoissairaanhoitoa voidaan usein välttää. Esimerkiksi laajat ja kalliit sydän- ja verisuonitautiongelmia voidaan vähentää huolehtimalla kunnollisesti suunnatulla, tolkullisella ja riittävällä terveysneuvonnalla.

8. Seinäjoki-Oulu kaksoisraide

Nykyinen perusparannushanke viedään loppuun vuoteen 2017 mennessä. Se on jo paljon, koska näin nykyinen routavaurioista aiheutuva hidastelu loppuu ja liikenne normalisoituu. Mutta enemmänkin on tehtävä, koska kaksoisraiteen rakentamisesta ei ole vielä päätöstä.  Se on totta, mutta tulevassa Itä- ja Pohjois-Suomen asiaa edistävään toimenpideohjelmaan pyrimme asiaa vahvasti ajamaan kirjoihin ja kansiin muiden Pohjois-Suomen kansanedustajien kanssa.

Kaksoisraiteella on nimittäin vahva kannatus esimerkiksi Oulun vaalipiirin kansanedustajien parissa puoluekannasta riippumatta.  Ja tiedän, että tuore liikenneministeri Merja Kyllönen tulee tämän(kin) asian puolesta tekemään hartiavoimin töitä. Suomussalmen Pesiökylältä on nimittäin pamahtanut maailmalle sellainen vasemmistoliittolainen ministerismimmi, että se ei pelekää mittään eikä kettään ja on valmis omien sanojensa mukaan vaikka luomaan lumia ratakiskoilta junaliikenteen kulkemisen varmistamiseksi ;)

9. Ay-liikkeen joukkokanneoikeus

Tämä ei vielä tulevalla hallituskaudella toteudu, mutta sen sijaan harmaan talouden kitkemiseksi tehdään todella paljon asioita. Esimerkiksi rakennustyömailla kannettavaa tunnistekorttiin tulee verokoodi, josta voi nopeasti tarkistaa sen, millä tolalla ovat työntekijän veroasiat. Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita.

Olin itse neuvottelemassa näistä asioista Säätytalolla ja olen ylpeä työmme jäljestä. Toimintaohjelman avulla tavoitellaan (ja tullaan saamaan!) valtiolle 300 – 400 miljoonan euron verohyötyä, jotka voidaan käyttää pienituloisten hyvinvoinnin parantamiseen.

10. Ilmastolain säätäminen

Aivan heti tämä ei toteudu, mutta Suomeen perustetaan neuvoa-antava ilmastopaneeli. Sen työn pohjalta harkitaan erikseen erityisen kansallisen ilmastolain säätämistä. Joten työ jatkuu tämänkin asian osalta.

13 kommenttia . Avainsanat: asiatakuu, kalliorinne, kansanedustaja

Perusturva paranee ja harmaa talous kitketään

Torstai 23.6.2011 klo 14:27

Edellinen hallitus jätti synkän perinnön tälle vaalikaudelle. Valtio velkaantuu vauhdilla, leipäjonot pitenevät ja harmaa talous rehottaa työmailla. Näiden tosiasioiden keskellä uutta hallitusohjelmaa väännettiin ja lopputulos osoittaa, että nyt todella pyritään kääntämään valtion talous kestävälle uralle, vähentämään köyhyyttä ja kitkemään harmaata taloutta. 

Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan varassa elävät ihmiset saavat ensi vuoden alusta alkaen 100 euroa lisää tukea joka kuukausi. Taso ei vieläkään ole riittävä, mutta korotus lopettaa pari vuosikymmentä jatkuneen perusturvan näivettämisen ”työnteon kannustavuuden” nimissä ja merkitsee todellista suunnanmuutosta köyhyyden vastaisessa taistelussa. 

Lue lisää »

12 kommenttia . Avainsanat: hallitusohjelma, perusturva, harmaa talous

Säätytalolla

Maanantai 23.5.2011 klo 20:14 - Risto

Viime viikonloppuna oli tarkoitus mennä kesämökille saunomaan ja kevätpuuhasteluihin. Nämä suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun tuli pikahälytys lähteä Säätytalolle hallitusneuvotteluihin. Tehtäväni on osallistua oikeuspolitiikka, sisäinen turvallisuus, harmaa talous ja maahanmuutto -työryhmään puolueen pääneuvottelijana.
 
Nyt on neljä päivää istuttu aamusta iltaan ja työryhmän työ on edennyt määrätietoisesti. Tukenani neuvotteluissa ovat kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ja lainsäädäntösihteeri Jyri Kuusela, maahanmuuttoasioissa lisäneuvoja saadaan vielä ex-kansanedustaja Katja Syväriseltä. Tässä nelikossa meillä on hyvä fiilis ja saumaton yhteistyö.
 
Olemme valmiita toimimaan illasta myöhään yöhön, jotta hallitusohjelmaan saadaan vietyä linjauksia, jotka edistävät vasemmiston tavoitteita. Tinkimätön pyrkimys on olla heikomman puolella, vähentää eriarvoisuutta ja huolehtia reilusta työelämästä ja palveluista. Siinä on paljon syytä luopua mökkiviikonlopuista ja tehdä työtä aamusta iltaan!
 
Vaikka koti-ikävä jo vaivaakin, niin hommaa jatketaan niin kauan kuin tarve on. Ja ei kai tässä kohta kotiin pääsisi muutenkaan, kun Islannin tuhkat taas kohta pysäyttää liikenteen ja jättää Riston jumiin etelään :)

21 kommenttia . Avainsanat: hallitusneuvottelut, hallitus, oikeuspolitiikka

Risto ja Halla-aho samaan valiokuntaan

Keskiviikko 27.4.2011 klo 19:58

Tänään oli ensimmäinen täysistunto ja valittiin eduskunnan puhemiehet. Heinäluoma joutui ääntenlaskijana lukemaan 200 kertaa putkee nimen Zyskowicz ja se ei oikein meinannut onnistua. Siinäpä oli porukoilla seuraamista ja naurussa pitelemistä...
 
Päätöksistä tärkeimpiä oli kuitenkin valiokuntapaikkojen jakaminen eri puolueissa. Itse pääsin hallintovaliokunnan varsinaiseksi jäseneksi, joka päättää esim. kunta-asioista, alue-  ja rakennepolitiikasta ja valtionhallinnon asioista. Aika sopiva paikka tällaiselle kunta- ja maakuntapolitiikan taustan omaavalle henkilölle. Mielenkiintoiseksi valiokunnan työskentelyn medialle tekee se, että siellä käsitellään myös maahanmuutto-asioita ja puheenjohtajaksi valittiin persujen Jussi Halla-Aho. Saapa nähdä millainen vääntö valiokuntaan tulee, varmaa on että huomiota valiokunnan työskentelylle tulee.
 
Pari vierastakin on jo minulla käynyt eduskunnassa. Helsingissä kokousreissulla olleet Rautaruukin miehet Sami Nyman ja Mika Vuoti ottivat yhteyttä ja evästivät Ristoa eduskuntatyön alkumetreillä. Mukava juttu, ottakaa te muutkin yhteyttä jos on täällä kulkemista!
 
Nokia ilmoitteli tänään suru-uutisia monille työntekijöille. Tekaisin kannanoton asiasta ja sekin löytyy näiltä sivuilta. Yritetään saada aikaan painetta, jotta saadaan Oulun seudulle uutta elinvoimaa ja työpaikkoja!
Tänään oli ensimmäinen täysistunto ja valittiin eduskunnan puhemiehet. Heinäluoma joutui ääntenlaskijana lukemaan 200 kertaa putkee nimen Zyskowicz ja se ei oikein meinannut onnistua. Siinäpä oli porukoilla seuraamista ja naurussa pitelemistä...
 
Päätöksistä tärkeimpiä oli kuitenkin valiokuntapaikkojen jakaminen eri puolueissa. Itse pääsin hallintovaliokunnan varsinaiseksi jäseneksi, joka päättää esim. kunta-asioista, alue-  ja rakennepolitiikasta ja valtionhallinnon asioista. Aika sopiva paikka tällaiselle kunta- ja maakuntapolitiikan taustan omaavalle henkilölle. Mielenkiintoiseksi valiokunnan työskentelyn medialle tekee se, että siellä käsitellään myös maahanmuutto-asioita ja puheenjohtajaksi valittiin persujen Jussi Halla-Aho. Saapa nähdä millainen vääntö valiokuntaan tulee, varmaa on että huomiota valiokunnan työskentelylle tulee.
 
Pari vierastakin on jo minulla käynyt eduskunnassa. Helsingissä kokousreissulla olleet Rautaruukin miehet Sami Nyman ja Mika Vuoti ottivat yhteyttä ja evästivät Ristoa eduskuntatyön alkumetreillä. Mukava juttu, ottakaa te muutkin yhteyttä jos on täällä kulkemista!
 
Nokia ilmoitteli tänään suru-uutisia monille työntekijöille. Tekaisin kannanoton asiasta ja sekin löytyy näiltä sivuilta. Yritetään saada aikaan painetta, jotta saadaan Oulun seudulle uutta elinvoimaa ja työpaikkoja!

3 kommenttia . Avainsanat: hallintovaliokunta, maahanmuutto, maakunta, kunta, nokia

Ensimmäinen päivä eduskunnassa

Tiistai 26.4.2011 klo 18:33 - Risto

Tänään sitten 15 -vuoden polittinen työ saavutti tähänastisen huipentuman. Käteeni iskettiin kansanedustajan valtakirja ja ura eduskunnassa voi alkaa.

Muuten päivä on ollut kyllä kuin ekaluokkalaisena koulussa: Iso joukko uusia kansanedustajia harhailee pitkin ison talon käytäviä ja etsiskelee oikeita huoneita avuliaan henkilökunnan ystävällisellä opastuksella. Mediaa on pyörinyt joka puolella, mutta ovat jättäneet Riston rauhaan, kun ympärillä riittää mielenkiintoisempiä tyyppejä, joista varmaan Kike Elomaa ja Jussi Halla-Aho ovat keränneet eniten toimittajien huomiota. Katsotaanpa mitä osaavat kun tositoimet alkaa!

Työhuone löytyi eduskunnan uudesta lisärakennuksesta "pikkuparlamentista", siellä se on"huone sataviis saavu sinne siis.." Naapureina on Kyllösen Merja Suomussalmelta ja Mustajärven Markus Lapista. Vastapäätä on vihreiden Osmo Soininvaara ja muutenkin kerros on aika pitkälti vihreiden ja vasemmiston valtakuntaa. Lappuja on täytelty ja kuittailtu salasanoja, puhelimia, taksikortteja, kulkulupia ym.

Samaan aikaan isommat herrat vääntää kabineteissa tulevaa hallitusta ja valiokuntapaikkoja. Tuttu kuvio mulle jo valtuustoista, uudet on aluksi ulkokehällä ja tie todellisen vakutusvallan ytimeen on pitkä ja vaatii ahkeruutta ja osaamista. Huomenna on tiedossa valiokuntapaikkojen jakaminen... Katsotaampa millainen pesti napsahtaa. Siitä lisää huomenna, sitä ennen väännyn kämpille eli Oulun Diakonissalaitoksen vierasmajalle, joka on nyt käytössäni pari viikkoa. Mukava läksiäislahja reilulta työnantajalta :) 

6 kommenttia . Avainsanat: kansanedustaja, eduskunta

On aika kirjoittaa numero 64

Sunnuntai 17.4.2011 klo 8:57 - Risto

Nyt 17.4. voi yhdentoista tunnin ajan vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen aika isolla tavalla. Eräs hyvä tapa kurssin reivaamiseksi parempaan suuntaan on kirjoittaa äänestyslippuun Oulun vaalipiirin alueella numero 64 ja äänestää Risto Kalliorinnetta.

Tällä äänestyspäätöksellä saa eduskuntaan jalat maassa olevan ja arjen asiat tuntevan ihmisen, joka haluaa tuoreella näkemyksellä uudistaa päätöksentekoa ihmisläheisempään suuntaan. Kiitokset jokaiselle äänestäjälle jo etukäteen, ennakkoääniä on tullut jo varmasti komea luku!

Siinä se on pähkinänkuoressaan, joten nyt on aika äänestää.

Oman äänestyspaikkasi löydät kotia tulleesta äänestämisestä kertovasta kirjeestä tai seuraavien nettisivujen kautta: http://vrk.navici.com/vaalikartta/vaalit2011/

Joten eiköhän lähdetä porukalla kohti äänestyshuoneistoja!

10 kommenttia . Avainsanat: äänestäminen, kansanedustaja

Nyt on oikea hetki!

Lauantai 16.4.2011 klo 6:23 - Risto

Nyt lauantaina huipentuu koko vaalikampanja, jonka tiimoilta olen kiertänyt vaalipiirin liki jokaisen kolkan. Niin Ii, Haukipudas, Kalajoki, Nivala, Sievi, Raahe, Muhos, Utajärvi ja tottakai Oulu on kuulunut kiertueen "keikkapaikkoihin". Mutta huomenna nähdään se, millainen luottamus ihmisillä on Kalliorinteeseen. Se luottamus punnitaan äänimäärässä ja tavoitteena on valtakirja Arkadianmäelle.


Valtakirjaa on haettu nöyrin mielin, vaikka omalla tavallaan rinta rottingilla. Nimittäin tervettä itseluottamusta pitää kansanedustajalla toki olla. Ei sitä muuten asioita saa edistetyksi, jos ei uskalla sanoa tiukkaa sanaa esimerkiksi perusturvan parantamiseksi, Seinäjoki-Oulu kaksoisraiteen puolesta tai vaikkapa naisvaltaisen hoivahenkilökunnan palkankorotusten puolesta. Puhumattakaan nyt perusteollisuuden toimintaedellytyksien parantamisesta.


Näiden kaikkien asioiden (ja monen muun Vasemmiston vaalitavoitteen) puolesta olen erittäin valmis tekemään hommia Helsingissä tulevat neljä vuotta. Sitä varten tarvitaan sinun äänesi numerolle 64!


Tänään lauantaina minut tavoittaa vielä Oulun Rotuaarin vaalikopilta klo 13-17 välisenä aikana. Jos tulee mieleen asioita, joista haluat tarkennuksia, niin tökkää ihmeessä sähköpostia osoitteeseen risto.eduskuntaan@gmail.com tai soita tahi tekstaa numeroon 050 312 5675.

Mutta tällaista näin vaalikamppailuiden loppumetreiltä. Hyvältä näyttää, mutta loppuun asti pitää puristaa!

8 kommenttia . Avainsanat: vaalikampanja, eduskunta, kansanedustaja

Pitkäaikaistyöttömyys poistuu Vasemmiston konsteilla

Torstai 14.4.2011 klo 19:14 - Risto


Vaalikampanjassa on meneillään loppusuora. Nyt on kaikista tärkeimmät ajat ja itse olen yhdessä tukiryhmän kanssa koittanut pitää kovaa vauhtia päällä. Eilen keskiviikkona pidetyssä kokouksessa vedettiin esimerkiksi yhteen viimeiset askelmerkit kampanjan osalta ja viimeiset varastossa olleet ROK-sanomat löysivät jakajansa.

Meno vaalikentillä on hyvä ja pakko kiittää apuvoimiani, joita on ollut enemmän kuin koskaan. Nyt on se paikka, jolloin läpi mennään. Valituksi tulemiseen on vahva usko ja se on vain voimistunut esimerkiksi tänään Sievissä ja Ylivieskassa ihmisiä tavatessani. Aivan yllättäviä nimiä on ilmoittautunut tukihommiini ympäri vaalipiiriä.

Jos muuten haluat vielä autella tässä urakassa, niin esimerkiksi numeroa 64 kehuvat tekstarit kannattaa laittaa singahtelemaan ympäri maakuntaa. Tai sitten soittaa kaverillesi kehaisten Ristoa. Tai sitten ihan vain vinkata vaimolle tai ukolle siitä aamukahvipöydässä, että voisi olla hyvä laittaa tuore voima nimeltään Kalliorinne vyörymään kohti Arkadianmäkeä :)

Tuoreita ajatuksia tarvitaan myös pitkäaikaistyöttömyyden poistamiseen. Allekirjoittanut on monella tavalla pyrkinyt perehtymään asiaan ja kävin viimeksi alkuviikosta kuuntelemassa työttömien tuntoja Oulussa Ytyällä, jossa Bulldran Monika pyörittää toimintaa erittäin ansiokkaalla tavalla. Vastasin myös Ytyän haasteeseen tukea heidän toimintaansa 500 eurolla.

Miten sitä pitkäaikaistyöttömyyttä vastaan sitten voisi lähteä konkreettisesti tappelemaan? Vasemmistoliitolla on parhaat konstit sen kitkemiseksi ja tästä ovat samaa mieltä myös maan parhaat taloustieteilijät. Ehkäpä tähän huomiointiin siivitti se, että puolueet arvosteltiin anonyymisti :)

Eilen saatiin Vasemmiston asiantuntijuudesta osoitus, kun Yleisradio pisti eetteriin seuraavanlaisen uutisen:
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/04/puolueiden_laakkeet_pitkaaikaistyottomyyteen_talousviisaiden_sokkotestissa_2510949.html

Esimerkiksi ajatuksemme siitä, että työttömyys on katkaistava aktiivitoimenpitein vähintään 3 kuukauden kuluttua työttömyyden alusta, sai tunnustusta ja kehuja.

Ja mikäs olikaan poliittisen kentän vastapelureittemme osaaminen pitkäaikaistyöttömyyden korjaamisessa? Sallittakoon tämän osalta pieni lainaus Ylen ylläolevasta nettiuutisesta: "Kokoomus ei saanut yhdeltäkään talousviisaalta tunnustusta pitkäaikaistyöttömyyden syiden ja korjauskeinojen hallitsemisessa."

Loppuun pakollinen vaalihehkutus eli myös yllä olevan takia eduskuntaan kannattaa äänestää vahva vasemmisto ja Oulun vaalipiiristä ehdokas Risto Kalliorinne numerolla 64. Vasemmisto on paras vaihtoehto kaikille muille kuin ökyrikkaille. Hallitsemme duunarien, työttömien, opiskelijoiden, perheiden, eläkeläisten ja pienyrittäjien asiat suvereenisti!

3 kommenttia . Avainsanat: vaalikampanja, loppusuora, pitkäaikaistyöttömyys,

Terveysasema vai arvauskeskus?

Keskiviikko 13.4.2011 klo 17:53 - Risto

Suomalaiseen kielenkäyttöön on turhan syvään juurtunut puhe "arvauskeskuksista". Niillä tarkoitetaan tietenkin kuntien terveysasemia, joiden kunnolliseen toimintaan ei luoteta. Flunssia kuulemma diagnosoidaan polvivaivoiksi, keuhkokuumeita diabetekseksi ja vaikka mitä hölmöilyjä on kuulemma tapahtunut kaupunkilegendojen mukaan.

Näitä juttuja sain tänään kuulla viimeksi poristessani vaalikojulla räntäsateessa Oulun Rotuaarilla. Toivottavasti itselle ei tule nuha, se ei olisi oikein hyvä juttu näin eduskuntavaalien loppusuoralle rutistettaessa :)

Mutta aivan ensimmäiseksi pitää kyllä sanoa, että en oikein arvauskeskus-jutuista tykkää. Julkinen terveydenhuoltojärjestelmä on suurin piirtein paras asia, mitä tälle maalle on koskaan tapahtunut. Se lisäsi oikeudenmukaisuutta terveyden osalta huikeasti, koska sitä ennen terveydenhuollossa palvelut olivat tavalliselle kansalle huomattavasti alkeellisemmat ollen muun muassa satunnaisten kunnanlääkäreiden varassa.

Terveyskeskuksista vähävaraiset saavat periaatteen tasolla suhteellisen sujuvalla tavalla hoitoa vaivoihin tai lähetteet erikoissairaanhoitoon, vaikka meillä Oulussakin on talven mittaan ollut paljon porinaa puhelinjonotuksesta päivystykseen.  Ei mikään ihme, että systeemi ei ole toiminut, koska henkilökuntaa ei ole ollut tarpeeksi vastaamaan kuntalaisten soittoihin. Heitä pitäisi palkata mitä pikimmiten lisää.

"Arvauskeskus" - puheissa on tietty perä. Se tulee siitä, että tällä hetkellä julkinen sektori ei ole houkutteleva työnantaja esimerkiksi lääkäreiden tai muun hoitohenkilökunnan kannalta. Kun jopa suuri Oulun kaupunki joutuu tappelemaan osaavasta lääkärityövoimasta, niin tilanne selkosilla on huomattavasti vaikeampi. Selvää on, että jos nyt ei aleta pian laittamaan terveydenhuoltoa uusiin puihin tiukalla ja uutta luovalla otteella, tulee julkinen terveydenhuolto kokemaan pahan romahduksen.

Tämä tiukka ote edellyttää myös kunnon rahoitusta, koska terveyserojen vähentämiseksi on myös asiakasmaksuista luovuttava. Eikä saa unohtaa sitä, että lääkekustannuksille, asiakasmaksuille ja matkakustannuksille on säädettävä yhtenäinen 650 euron maksukatto.

Vasemmisto haluaa kehittää 1970-luvulla luotua terveyskeskusjärjestelmää ja kansanterveyttä parempaan uskoon. Esimerkiksi lääkärin vastaanotolle on päästävä kahdessa viikossa nykyisen kolmen kuukauden sijasta. Tällainen tilanne on Oulussa valitettavalla tavalla. Ajoissa vastaanotolle pääseminen on parasta ennaltaehkäisevää toimintaa.

Tämän nykyisen ja paljon hyvää aikaan saaneen terveyskeskusjärjestelmän on muuten aikoinaan luonut juuri Vasemmistoliiton edeltäjä SKDL. 39 vuotta sitten luodun lain myötä esimerkiksi Risto Kalliorinne on saanut koko elämänsä nauttia näistä tasa-arvoisuutta ja oikeudenmukaisuutta lisäävistä palveluista.

4 kommenttia . Avainsanat: terveydenhuolto, lääkäri, kansanterveys

Vasemmisto on joukkovihreän puolue

Tiistai 12.4.2011 klo 21:05 - Risto

Viime aikoina on puhututtanut Vasemmistossa myös sisäisesti kysymys vihreydestä ja luonnonsuojelun merkityksestä ylipäätään. Sama asia on noussut esille vaalikojuilla pitäjästä piittaamatta.

Itse olen sitä mieltä, että että meidän tulee olla punaisen vihreä puolue, koska ilman puhdasta luontoa ei voi ihminen tulla toimeen. On oltava selkeät ekologiset reunaehdot, jotka mahdollistavat jokaisen toimeentulon nyt ja tulevaisuudessa.

Otetaanpa esimerkiksi joukkoliikenne ja sen toimivuus. Siinä nimittäin punainen ja vihreys yhdistyvät aivan konkreettisella tavalla. Oulun kaupunki ei valitettavasti ole ollut edelläkävijä asiassa. Onhan se nimittäin melko surkuhupaisaa, että jos Oulu tukisi suhteessa samalla tavalla joukkoliikennettä kuin Helsinki omaansa, niin onnikkakuski antaisi jokaiselle matkustajalle 50 sentin kolikon. Tässä on meillä kunnallisilla päätöksentekijöillä paljon skarpattavaa, koska tarvitaan aidosti muutosta siihen, etteivät Koskilinjojen lippuhinnat aina vain hilautuisi ylös.

Kolmen euron hinta kertalipusta on nimittäin saamarin kova varsinkin eläkeläiselle tai työttömälle. Onhan meillä Oulussa hyvät pyörätiet, mutta lähdeppä sitten sotkemaan kauppaan tai muille asioille lonkkavaivaisena tahi totaalisen perseaukisena...

Mutta näissä vaaleissa korostuu ehkä enemmän se, että myös syrjäseutujen joukkoliikenne eritoten bussien osalta tarvitsee lisää tukea. Valtio on tukenut tätä vuosittain noin 40 miljoonalla eurolla. Lisää rahaa ei ole kuitenkaan tullut, vaikka kustannukset kohoavat muun muassa naftan hinnan noustessa alvariinsa.

Joten tarvitaan lisää rahaa tännekin, koska myös takakyliltä on päästävä edes kohtuullisella tavalla liikkeelle. Maan lopettaminen kahtia jakaminen on lopetettava ja purettava tämä "joukkoliikennehalvaus". Tässä on tulevalla eduskunnalla melkoisen kova pähkinä narskautettavaksi.

Joukkoliikenteen osalta tärkeää on myös rakentaa kaksoisraide välille Seinäjoki-Oulu. Se on oma lukunsa. Mutta yleisesti Vasemmistoa voi rehellisen suoraselkäisesti sanoa joukkovihreän punaiseksi puolueeksi, joka haluaa auttaa vaikeimmassa asemassa olevia myös liikkuvuuden suhteen.

5 kommenttia . Avainsanat: joukkoliikenne, vihreys, luonnonsuojelu, raideliikenne

Köyhän vuodesta tehtävä kahdentoista kuukauden mittainen

Maanantai 11.4.2011 klo 21:20 - Risto

Kuluneen vuoden aikana olen ottanut poliittisesti kantaa aika monenlaisiin asioihin. Puheenvuoroja on tullut pidettyä pankkijärjestelmän järkevyydestä, perusturvan parantamisesta, nuorten mielenterveyspalveluiden tilanteesta, työelämän moninaisista koukeroista ja johtajien kultaisista kädenpuristuksista. Näin niinkuin muutama asia mainitakseni.

Eli skaala on ollut laaja. Mutta yksi asia yhdistää näitä kaikkia kannanottoja eli se, että toisenlainen politiikka on aidosti mahdollista. Tämä on Vasemmiston yhtenäinen linja, jota haluan varapuheenjohtajana (ja toivottavasti kohta kansanedustajana) ajaa eteenpäin muun muassa ympäristönsuojelussa, verotuksessa ja työelämäkysymyksissä.

Olen huomannut ettei politiikassa pärjää, jos osaa vain yhden sektorin asiat. Selvää on se, että paras asiantuntemus minulla on muun muassa työkuvioiden myötä sosiaali- ja terveyskysymyksissä. Kaikkea ei voi osata perinpohjaisesti ja olla jokaisen alan asiantuntija, mutta asioihin voi vaadittaessa aina perehtyä.

Esimerkiksi terveyserot ovat kasvaneet alati Suomessa. Tänään tuli asiasta taas faktapohjainen muistutus Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkistettua tutkimuksen, jonka mukaan tuloryhmien väliset terveyserot ovat taas kasvaneet. Kuten arvata saattaa, niin tämä kehitys ei tarkoita köyhien tervehtymistä ja rikkaiden sairastumista.

Asia ilmenee ehkä kaikista selkeimmin siitä, että v. 2007 kaikista köyhimpien ja kaikista rikkaimpien ero odotettavissa olevissa elinajassa oli 12,5 vuotta miesten ja 6,8 vuotta naisten osalta. Vuonna 2000 vastaavat luvut olivat miesten osalta 9,9 vuotta ja naisilla 4,9 vuotta. Tästä linkki THL:n asiaa koskevaan tiedotteeseen: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tiedote?id=25062

Vaikka näitä eroja on pyritty papereiden ja hankkeiden myötä kaventamaan, niin melko vaillinaiseksi on jäänyt kyseinen työ. Kun keskimäärin nuorempana yleisesti kuolevien miesten vuotta on sanottu, yhdentoista kuukauden mittaiseksi, niin köyhän miehen ja naisen vuosi näyttää olevan vain kymmenen kuukauden mittainen.

Haluan yhdessä koko Vasemmiston kanssa tehdä hommia sen puolesta, että köyhänkin vuosi olisi yhtä pitkä kuin rikkaan. Se olisi muuten myös taloudellisesti kannattavaa, koska jos kaikki kokisivat terveysongelmia
samalla tavalla kuin korkeasti koulutetut, niin sosiaali- ja terveysministeriö ounastelisi terveydenhuoltopalveluiden sektorille syntyvän ainakin 1-2 miljardin säästöt.

Jos tulen valituksi eduskuntaan, niin sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi muuten mielenkiintoinen vaikuttamisen paikka. Siellä olisi hyvä laittaa tuulemaan ja näitä asioita uuteen uskoon. Mutta hyvältä näyttää, koska näidenkin sivujen kävijämäärä on lisääntynyt aivan valtavasti :)

Mutta sitä ennen vaalikentillä pitää painaa pitkää päivää. Ja tulukaahan jutteleen ja muistakaa ennakkoäänestys vielä tiistaina! Huomenna
tiistaina olen tavattavissa Rotuaarin vaalikojulla Oulussa klo 10-17. Vasemmisto tarjoaa silloin erityisen kuumat ja hyvät vaalisumpit!

Tiistaina voi muuten vielä ennakkoäänestää, joten silloin(kin) kannattaa äänestyslippuun 64 piirtää :)

2 kommenttia . Avainsanat: terveyserot, pienituloisuus, sosiaali- ja terveysasiat, eduskunta

Satakymmenen lasissa kohti läpimenoa

Sunnuntai 10.4.2011 klo 17:07 - Risto

Taas on mennyt viikonloppu politiikkatouhujen parissa. Tilaisuuksia on piisannut monessa suunnassa vaalipiiriä, Pyhäjoesta ja Raahesta lähtien ja sitten koukaten Kempeleeltä Ouluun. On ollut paneelia ja torirupattelutuokiota.

Kaikkialta kantautuu yksiä ja samoja viestejä, joiden mukaan äänestyslappuun ollaan jo piirretty näiden vaalien paras numero eli 64. Tai sitten se tullaan sinne lappuun rustaamaan. Tämä on hienoa kuulla. Moisen luottamuksen edessä on aika sanaton.

Millaisia viestejä olen sitten saanut? Kansanedustajateemakyselyyni vastasi liki tuhat ihmistä ja verkkosivuilla on alkanut käymään todellinen kuhina näin vaalien alla. Äänestämisestä kertovia tekstareita tippuu säännöllisin väliajoin puhelimeen ja samankaltaisista kirjoituksesta täyttyy myös oma Facebook-yhteisö. Olenpa muuten Oulun vaalipiirin suosituin yli 30-vuotias politiikko tässä sosiaalisen median yhteisössä ;)

Eli hyvältä vaikuttaa. Alkaahan tässä läpimenovaarakin jo olemaan olemassa :) Mutta ei tässä passaa alkaa varailemaan kämppää Töölöstä tai valitsemaan avustajaa. Tässä tarvitaan lisää tukea äänien muodossa. Ennakkoäänestys on muuten vielä käynnissä tiistaihin asti, jolloin voi käydä rustaamassa lappuun Oulun vaalipiirissä numero 64.

Ja tässä linkki näppärään äänestyspaikkapalveluun, jos oman varsinaisen äänestyspaikan tai läheisimmän ennakkoäänestyspaikan fyysinen sijainti on hakusessa: http://vrk.navici.com/vaalikartta/vaalit2011/

Esimerkiksi allekirjoittanut äänestää Koskelan koululla, jonne on lyhyt matka täältä kotoa. Taitaa mennä varsinaiseen vaalipäivään oma äänestys, koska vaalikentillä on niin kova kiirus.

Tällainen itsekehuraapustus tällä kertaa, mutta pitäähän sitä vaaliehdokkaalla itseluottamusta olla. Ei eduskunnassakaan saa asioita pienituloisen ihmisen puolesta aikaiseksi, jos ei usko itseensä niin sanotusti satakympillä.

2 kommenttia . Avainsanat: vaalityö, kansanedustaja, ennakkoäänestys

Loma- ja eläketunnelmissa Raahessa

Sunnuntai 10.4.2011 klo 0:15 - Risto


Tänään lauantaina kiersin Raahen suunnassa vaalikiertueella. Raahessa tuli poristua muun muassa useamman Rautaruukin tutun duunarin kanssa. Itsekin olin 1990-luvulla useampana vuonna tienaamassa opiskelurahoja tehtailla ja tiedän konkreettisesti millaista teräskouran arki on.

Tällaisesta arjen tuntemuksesta on kummasti apua politiikolle. Joskus kuluneena talvena sappi kiehahti melko lailla, kun huomasin Rautaruukin entisen pomon Sakari Tammisen vaadittua lomien lyhentämistä työurien pidentämiseksi. "Kaikesta kun pitää voida keskustella", kuului perustelu ajatukselle. Lievästi sanottuna kyseessä oli harvinaisen pöljä ja todellisuudesta totaalisen vieraantunut keskustelunavaus.

Laitoin Tammisen ajatuksista kuultuani heti kannanoton menemään, jossa esitin pikemminkin lomien pidentämistä. Näiden sanojen takana seison edelleen. Työhyvinvoinnissa aivan keskeistä on, että ihminen voi ladata akkujaan kunnolla vuosiloman myötä. Erityisen tärkeää se on esimerkiksi vuorotyötä tekevälle ihmiselle, koska vuorotyö on erityisen kuluttavaa.

Ihmetyttää muuten edelleen EK:n valopäiden halu nostaa eläkeikää. Meillä on tällä hetkellä erinomaisen joustava 63-68 vuoden eläkeikä. Mutta kuinka moni valkokaulusherra tosiaan luulee, että esimerkiksi terästehtaalla, palokunnassa tai vanhustenhoidossa hommia tekevä kestää 70 vuoden ikäiseksi työkuntoisena? Tällaisiakin eläkeikäideoita on nimittäin muun muassa EK:n lakipomo Lasse Laatunen heittänyt ja kokoomuksen kauppakamariosasto on mahdollisesti sen jo valmiiksi hallitusohjelmapohjapaperiin kirjoitellut. Mene ja tiedä?

Mutta siinä todellisuudessa olevassa välilevyn pullistumien, lonkkamurtumien ja nivelten pettämisen maailmassa eivät taida työnantajapuolen pomot kahlata samaan tapaan kuin tavalliset duunarit. EK:n herrat taitaisivatkin esittää vaikka Raahen Rautaruukin kuusikymppiselle ja yli 40 vuotta työelämässä olleelle duunarille sellaiset rätingit, ettei heillä voi olla työkyvyn vieviä terveysongelmia, koska he ovat alle 70-vuotiaita. Vähän samaan tapaan kuin Tuntemattomassa sotilaassa todisteltiin, että nälkää ei voi olla, kun kaloreita on saatu tarpeeksi :)

7 kommenttia . Avainsanat: eläkeikä, Raahe, työhyvinvointi, vuorotyö

Hyviä viestejä satelee!

Perjantai 25.3.2011 klo 9:42

Eilen ROK-Sanomat ilmestyi joka kotiin Oulun seudulla. Ilmeisesti lehti on ollut onnistunut, kun tekstareita piipittää ja sähköpostiviestejä satelee mukavasti. Viesteissä toivotetaan tsemppiä ja luvataan, että ääniä on tulossa. Mikäs sen mukavampaa ehdokkaalle, motivaatio nousee kohisten!

Tällä viikolla jäin vaalivapaalle ja olen PPP (=päätoiminen palkaton poliitikko). Vaalikiertueen aikana on mahdoton tehdä kunnolla palkkatyötä ja siksi on rehellisempää olla poissa kokonaan työstä ja keskittyä vaaleihin. Ihan yksinkertaista se ei tietystikään ole perheelliselle asuntovelalliselle ihmiselle, mutta onneksi pankki antoi pari kuukautta lyhennysvapaata :)

Vaalikampanjat ovat muillakin pääsemässä vauhtiin. Lehtiä selatessa vaikuttaa siltä, että isot on taas ehdokkaiden satsaukset ja vaalirahakohu ei ole paljoa budjetteja pienentänyt. Itse olen saanut raavittua kasaan n. 20 000 euroa ja sillä saa tehtyä asiallisen kampanjan. Ei toki ihan kokoomuslaista kampanjaa, mutta ahkera verkostotyö ja hyvät asiasisällöt kyllä kirittää meidän vasemmistolaiset ison rahan ehdokkaiden rinnalle ja ohi!

5 kommenttia . Avainsanat: ROK-sanomat, vaalikampanja, vaaliraha

Työpaikkaan tutustumassa

Torstai 10.3.2011 klo 0:44 - Risto

Kävin tutustumassa tulevaan työpaikkaani keskiviikkona. Puoluehallituksen kokoukset näet pidetään aina eduskunnassa, Vasemmiston ryhmähuoneessa. Matkan lopputuloksena listasin muutamia plussia ja miinuksia nykytilanteeseen verrattuna: 

+ Ovella vahtimestarit sanoi mukavasti huomenta, nykyisellä työpaikallani ei ole vahtimestaria

+ Työpaikkaruokailumahdollisuus, nykyisessä työpaikassani syödään eväsleipiä

+ Marmoria ja kristallia, nykyisessä työpaikassa laminaattia ja lastulevyä

+ Sanomalehtihuone johon tulee kaikki lehdet, nykyiseen työpaikkaani ei tule edes Kalevaa 

- Työmatka kotoa työpisteeseen kesti 3 tuntia, nykyisin 15 minuuttia

- Korviavihlovat kuulutukset ja huomiomerkit aina istunnon ja valiokuntien alkaessa

- Täynnä puku/kravattiherroja, itse enemmänkin farkkumies

- Jäykkä fiilis, nykyisellä työpaikalla rento meininki

Työpaikkatutustumisen perusteella loppupäätelmäksi tulee, että puitteet ei tässä tapauksessa ratkaise mitään. Puitteet ovat kunnossa, mutta  Arkadianmäelle tarvitaan enemmän tuoretta voimaa. Vastaan raahusti käytävillä monta eläkeiän saavuttanutta veteraania, joiden korvaaminen uusilla ajatuksilla ja palavalla innolla on kansakunnan tulevaisuuden kannalta tärkeää.

7 kommenttia . Avainsanat: eduskunta, työpaikka

Vanhemmat kirjoitukset »